maanantai 29. syyskuuta 2014

WEEK 8


 
Taas on viikkopostauksen aika, tällä kertaa köyhällä tekstillä varustettuna, vasurilla kirjottaminen on meinaan aikamoinen haaste:D



Viime viikonloppuna kävin hakemassa sen takin kotiin<3 // Pizzamaanantai! // Maanantaina vietettiin Laurenin kanssa tyttöjen päivää, shoppailtiin ja juoruttiin:D Noi kengät tarttu mukaan Wet Sealista. // Tiistaina menin mukaan viemään Benin pikkusiskoa Oliviaa tallille, sillä aikaa kun Olivia ratsasti, me tehtiin läksyjä heinäparvella!
 
Pizzatorstai ft. Ben, Lauren & Aj! Tää ryhmäkuva on niin laadukas että oli pakko antaa sille ihan kokonaiset kaks ruutua:D


Keskiviikkona pääsin pitkästä aikaa salille!! Treenasin melkeen kokonaiset kaks tuntia, seuraavana päivänä jalat huusi halleluujaa // Mut sitten kävi näin...Perjantaina oltiin iop porukan kanssa pyöräilemässä kalliokiipeily paikalle, ja mä onnistuin kaatumaan aika mallikaasti pyöräni kanssa. Mun käsi otti aika kovin osumaa, ja tunnin päästä kaatumisesta oltiinkin jo Kristan kanssa kruisailemassa kohti ensiapua...Lääkärit veikkas että hauislihas repes, ja siltä se tuntukin, sattu nimittäin pienikin liike ihan pirusti. Oli mielenkiintonen kokemus selittää lääkäreille itkun seasta mitä kävi ja mihin sattuu, ja vielä enkuksi:D Sitten vaan kotiin lepäämään ja jääpussit käyttöön. Nyt kahden päivän jälkeen käsi on jo parempi, en sillä kuitenkaan voi vielä yhtään mitään tehdä. Harmi kun se on vielä oikee käsi, ja oon oikeakätinen...


 Lauantaipäivä vietettiin Cider Festeillä, tehtiin siis omenoista siideriä (yllättävä käänne: se onkin vaan mehua) Musta ei kyllä ykskätisenä paljon apua ollut, olin silti hengessä mukana! // Siellä vilisi ihania karvapalloja!

 
Ikioma kollaasi Cider Festin ruuille! AMEN!


Siinä sitä siideriä, mehua tehdään! Kuvat harvinaisen väärässä järjestyksessä...

maanantai 22. syyskuuta 2014

WEEK 7

Seitsemän viikkoa on jo tullut täällä rapakon takana vietettyä, kyllä on aika mennyt nopeesti...
Tällä viikolla aika meni jälleen kouluun, Dramassa meillä on ihan ylityhmiä harjotuksia (sorry not sorry), matikasta tulee läksyjä ihan pirusti mutta tykkään kuitenkin siitä kurssista, ja iop on mun ultimate lemppari! Siellä on mun parhaimmat kaverit, parhaat opettajat ja kivaa tekemistä. Torstaina pelattiin rugbyä ja rakastuin siihen heti. Onneks pelataan sitä kuulemma tosi usein!
Keskiviikkona käytiin Kristan kanssa tsekkaamassa just avattu H&M, ja sieltä tarttu muutama juttu mukaan. Ja lauantaina meidän piti käydä vaan palauttamassa pulloja, mutta eksyttiin shoppailemaan...Löysin halvat talvikengät, ja rakastuin sadan dollarin talvitakkiin. Jonka aijon ostaa vaikka mikä olis!
Lauantaina mentiin Benin, mun kaveri IOP:eestä, ja sen kavereitten kanssa uimaan, keskellä yötä! Oli ihan mielettömän hauskaa ja tutustuin paremmin Benin kavereihin, jotka on kaikki tosi mukavia:)
Selitystä tällä kertaa, mutta on niitä kuviakin muutama!
 
Lounasta tyttöjen kesken:) // Pirun kalkkunat pelottelee mua melkeen joka päivä // Selfie...Mun hiukset on vaaleentunu ihan sikana, oon kohta blondi:D

 
H&Mästä löysin ton ylisöpön hameen, perjantain asu kouluun! // Päivällistä ravintolassa Kristan kanssa // Aamupala! // Brownie, täytteenä minttua<3

 
Fall fest koulussa, lounastettiin kun DJ soitti musaa, pelattiin pelejä ja syötiin hattaraa! // Mun ihanat talvipopot<3 // Piirsin hennakynillä itelleni vähän koristuksia:)

 
IOPeen läksyt! Maanantaina taas päästään uimaan! // Laadukas kuva meijän yöuinnilta:D // Too many selfies, no pistetään uuden paidan piikkiin;)

maanantai 15. syyskuuta 2014

WEEK 6

 
Noni kyllähän niitä kuvia taas tuli, nauttikaa!
 
 
 
Maisemia bussipysäkiltä kotiin kävellessä! // Kalkkunat käppäilee täällä tsillisti ympäriinsä, niitä menee melkeen joka päivä kymmenen tien yli kun kävelen pysäkiltä kotiin:D // Katu koulun vieressä // Bussissa all by myself

 
Lounas koulussa, leipä ja omena! // Ennen koulun alkua istuskelin Science Hallin penkeillä ja tein läksyjä // Bussilla kouluun menossa! // Pelastusliivi kouraan ja menoks! Mentiin iopeessä jokeen uimaan, hypättiin siis kalliolta virtaukseen, sen takia pelastusliivit!

 
Rotarykokous! // Pinssejä // Mun uus ah, niin moderni puhelin. No, soittaminen ja tekstaaminen onnistuu. // Mun ihana iskä lähetti suomalaista suklaata <3

 
Rotaryillallinen perjantai iltana, minä omassa elementissäni:D // Finland, Japan & Ecuador // Kokattiin spagettia ja jauhelihakastiketta (Krista tunki sinne myös sieniä, mä noukin ne pois haha:D) // Starbucks ja matikkaa...

 
 Launtaina pääsin ekaan futispeliin, Go ducks! Voitettiin reippaasti! En oo vielä oikeen innostunut futiksesta, se on niin erilaista ku mikään muu laji...Enkä ymmärrä sääntöjä, hurrasin suurin piirtein väärälle joukkueelle.

 
Dinner with second host family! Mansikka limua <3 // Paras. Lasagne. Ikinä. // Sunnuntaina mun ihana kaveri Cara otti mut mukaan tallille, pääsin ratsastamaan! <3 Ekassa kuvassa Bella, Caran oma heppa, ja tokassa minä ja Dude, heppa jolla pääsin ratsastelemaan

 
Pääsin myös kuvaan Bellan kanssa;) // Cara ja sen yhteistyöhaluton heppa // :) // Dude! // Oli ihan mahtava päivä, kisattiin toisiamme vastaan kukkulaa ylös, voitettiin Duden kanssa Bella ja Cara monen hevosen mitalla! Cara tarjos voittajalle Frozen Yogurtit!

tiistai 9. syyskuuta 2014

WEEK 4 & 5

Nyt ei voi muuta sanoa kuin huhhuh:D Neljännen viikon viikkopostausta en ees oikeeseen aikaan tehny, ja nyt kun teen sen yhdessä viidennen viikkopostauksen kanssa, eipä ole kuin yksi kollaasillinen kuvia....en vaan näköjään oo taaskaan kuvaillut. Ja sitten huomasin että eipä oo viidennestäkään viikosta kuvia..No ehkä se tarkottaa että on ollut niin hauskaa etten oo muistanu kuvailla:D Postauksien tekeminen on jäänyt, koulu on heti vienyt kaiken ajan, ja varsinkin stressi jota tulee niin pirusti matikasta...
Yritän - mutta en lupaa mitään - tehdä postauksen koulusta, ja viime viikonlopusta. Saa nähä tapahtuuko koskaan.

 
Muutama viikko takaperin käytiin Kristan kanssa tekemässä vähän hyväntekeväisyystyötä, rakennettiin kivistä rappusia juoksupoluille! // Jonkun päivän päivällinen, oli ihanaa saada pitkästä aikaa jauhelihaa!


 Lamppu- sekä pöytäostoksilla Kristan kanssa. // Wallmartista tarttu mukaan vaikka minkälaista puteloa, siellä on niin halpaa! // Keltanokka matkalla kouluun, yksin bussissa:D // Koulun käytävä, liilat lokerot koska se on koulun väri!

 
Viime lauantain futispeliä - huom. jenkkifutis - varten hommattiin söpöjä kuppikakkuja, jotka vietiin tailgate-parteihin. (selitän myöhemmin:D) // Joo o, eipä ollu hyvä idea syödä karkkisormusta ennen ihmisten ilmoille lähtöä:D Host iskä sano hyvin; "You look like you ate a smurf!" // River rafting!
 
Yritän parhaani kuvata tällä viikolla että ens viikon postaus ei olis ihan näin kapinen....

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

SEATTLE

Torstai iltana lähettiin Kristan ja Scottin kanssa kohti Seattlea, jossa vietettiin seuraavat kolme päivää. Saavuttiin Seattleen noin 11 aikaan illalla, asuttiin Kristan ja Scottin kavereitten luona. Istuttiin iltaa hetki, suurinpiirtein kuuntelin aikuisten höpinöitä, ja sitten 1 jälkeen nukkumaan. Aamulla heräsin jo 8 aikaan, koska mun huoneeseen kuului kaikki äänet niin selvästi. Perjantai alotettiin aamupalalla, pekonia ja vohveleita, ja sitten lähettiin kattelemaan nähtävyyksiä. Käytiin jossain venepaikassa, siellä nähtiin merileijona uiskentelemassa, suklaatehtaassa, jenkkiläiset tekee pahaa suklaata, ja peikkopatsaan luona. (Makes sense) Käytiin myös farmer's marketissa, ja gumwallilla!

 
 
nose peikko
photobomb...
 





  
Perhepotretti:)
 
Perjantai illalla mentiin katsomaan Baseballia, Mariners vs. Nationals! Katsojia stadionilla oli huimat 50 000, ja energia siellä oli ihan mahtava. Naurettiin, juteltiin ja kannustettiin meidän joukkuetta, sekä syötiin maailman parhaita ranskiksia! 11 aikaan oltiin himassa, ja taas istuskeltiin ja juteltiin, aikuiset oli ottanut jo muutaman niin suuren osan ajasta nauroin niiden jutuille. Sitten suihkun kautta sänkyyn!





Lauantaina käytiin vaan aamusta yhessä kaupassa, ja sitten kahen aikaan aikuiset lähti Bumbershoot festareille, ja mä jäin kolmen pikkutytön lapsenvahdiksi! Niitten kanssa syötiin pizzaa, pakattiin koulureput ja katottiin leffaa. Tytöt oli niin kilttejä, oli ihan yli helppo homma:D Sitten kymmenen aikaan pistin ne nukkumaan, ja luin niille iltasadun. Äänsin kaikki keijujen nimet päin puskia, mutta eipä kukaan tytöistä mitään sanonut:D


Sunnuntaina mentiin duck tourille, eli ajeltiin bussilla ympäri kaupunkia ja kuski kertoi kaikkea Seattlesta. Lopussa bussi muuttui veneeksi ja laskettiin järveen jossa ajeltiin sitten hetki:D Sen jälkeen mentiin lounaalle ja mun nykin huonekaveri Elisa tuli moikkaamaan! Oli ihanaa puhua pitkästä aikaa suomea ja nähdä Elisaa:) Sunnuntai illan vahdin taas tyttöjä, kun aikuiset oli päivällisellä. Niitten palattua ja tyttöjen mentyä nukkumaan istuskeltiin ulkona leiritulen ääressä ja juteltiin! Maanantai aamuna lähdettiin kotia kohti.


<3
Space Needle



Nuori rakkaus ;)